QdesQ jatkaa uusin kujein Nurkkahuoneesta.

Tänään, kun Itella suunnittelee mitä ilmeisimmin ihan tosissaan lopettavansa normaalin postin jakamisen haja-asutusalueille, tuli mieleen tapaus josta kirjoitin vanhaan blogiini jo vuosia sitten (21.11.2005). Kehitys jatkuu samaan suuntaan edelleen...

 

Postissa 

Aluksi:

Kannuksessa lopetettiin perinteinen posti puolisen vuotta sitten. Nykyisin postipalvelut saa R-kioskista. Muutoinkin Kannus on niitä paikkakuntia, joista poistumassa on (osa jo poistettu) Kela, verotoimisto, poliisi, kyläkoulut ja -kaupat, linja-autoliikenne sivukyliin...

1. näytös:

Soitin postin palvelunumeroon ja tiedustelin kuinka saan lähetetyksi 216 kpl kirjeitä niin, ettei tarvitse liimailla merkkejä, sitä postiakaan kun ei enää ole. Sain ohjeet ja toimeksiannon viedä kirjeet R-kioskille. Kysyin vielä varmuudeksi mitä tämä lysti maksaisi; 95,05 euroa. Astelin kirjeet mukanani (klo 13.45) sisään R-kioskiin ja asetuin jonoon. Viimein tuli vuoroni ja esitin asiani. Kassalla tomeran oloinen nainen laski hetken koneella ja ilmoitti topakasti hinnan 119 euroa. Selitin uudelleen mitä halusin ja miten minua oli puhelimessa neuvottu. Myyjä taivasteli, että vai niin. Otti puhelimen ja alkoi soitella tiedustellakseen asiaa. Viimein (klo 14.10) hän sai selville, että kertomani hinta oli ihan oikea. Hän alkoi naputella päätettä lyödäkseen palvelun koneelle. Eipä tuntunut onnistuvan. Hetkisen kuluttua (klo 14.28) myyjä totesi, että mitäs jos laitetaan tavalliset postimerkit, hän voisi liimata, maksaa kyllä vähän enemmän, mutta ei tarvitsisi odottaa. Hohhoijaa! Ilmoitin, ettei käy. Olin varannut mukaan käteistä tasarahan.

2. näytös:

Myyjä otti uudelleen puhelimen, soitti apua saadakseen 'ostokseni' kassaan, että voisin ne maksaa. Hinnasta kun oltiin jo yhtä mieltä. Siinä odotellessani (klo 14.40) postiin saapui vanha mummo. Mustassa takissaan hän töpötteli toisen tiskin luo. Aika oli painanut selän kumaraan ja nipin napin hän ylettyi tiskin yli toimittamaan asiansa. Nuorehko naismyyjä kuunteli, kun mummo hiljaisella äänellä pyysi saada lähettää adressin kuolleen sukulaisensa muistoksi. Ennenkin hän oli vanhasta postista niin tehnyt, korusähkeenä lähetetty. Myyjä otti esiin mapin, josta tietävällä äänellä selvitti mummolle, kuinka tämän tulisi toimia. Korusähkeitä kun ei enää voisi täältä lähettää. Tilaus tuli hoitaa netin kautta. Mummo puisteli päätään - ei hänellä sellaisia laitteita ole. Myyjä kertoi, että toinen mahdollisuus on soittaa palvelunumeroon, mutta se on tehtävä henkilökohtaisesti. He eivät myyjinä sitä voi tehdä, koska hinta laskutetaan puhelinlaskussa. Hetken hiljaisuuden jälkeen mummo kiitti myyjää, keräsi kassinsa ja askelsi pettyneenä ulos.

Vääntelehdin vaivautuneesti tuolilla ja odotin yhä mahdollisuutta maksaa kirjeeni. Alkoi (klo 14.55) jo olla mitta täynnä. Sanoin nuoremmalle myyjälle, että kun olemme yhä mieltä hinnasta voisinko jättää nämä 95,05 euroa heille, jos löisivät koneeseen kun tietävät miten. Pienen neuvottelun jälkeen (klo 15.05) kävelin ulos. Puhelimessa edelleen olleen vanhemman myyjän kuulin sanovan... 'asiakas jätti nyt rahat ja lähti..'.

Lopuksi:

Mikä on tämä maa, tämä yhteiskunta? Mitä on tämä kulttuuri, sivistys? Entä mitä on kehitys?

Mietin millainen kansa luo toimintamalleja ja järjestelmiä, jotka hukkaavat sen arvokkaimman osan - ihmisen. Kuinka kauas meidän on mentävä nähdäksemme typeryytemme?

P.S.

Saatat luulla tarinan olevan keksitty, mutta tuo kaikki tapahtui oikeassa elämässä Kannuksen kaupungissa maanantaina 21.11. vuonna 2005!

Viimeisin Koiramme-lehti uutisoi näyttävästi rescuekoira-toiminnasta. Kannanotto on jyrkkä  ja sitä on tulkittava perin vakavasti, sillä äänitorvena on Kennelliiton virallinen jäsenjulkaisu. Yhtälailla on tarkasti luettava Tapio Eerolan "pitkänlinjan" koiramiehen kommenttia aiheeseen.

Aloitetaanpa Eerolasta. Hän kirjoittaa näin: "Tietoon rescuetuonnin laajuudesta sisältyy vinkki rotukoiraväelle: kasvattakaa enemmän, mutta halvempia pieniä paperikoiria! Nyky-Suomessa ei kaikilla eläinrakkaillakaan ole varaa maksaa yli tonnia pennusta. Kysynnän ja tarjonnan väliin on revennyt aukko, jota rescuetuojat hyödyntävät."

Mitä Eerola oikein sanoo tai tarkoittaa. Kehoittaako hän kasvattamaan enemmän koiria sillä perusteella, että rotukoirabisnekseen on syntynyt jostain syystä markkinarako kysynnän ja tarjonnan väliin? Markkinataloudenlaitko siis ohjaavat maamme koirankasvattajien tekemisiä? Mitä ilmeisimmin Eerolan (ehkä myös Kennelliiton) mielestä koirabisnestä on syytä ohjailla tämän tyyppisillä vinkeillä kasvattajille. Samanaikaisesti monien koirarotujen kohdalla ollaan tilanteessa, jossa ne ovat vaarassa kuihtua pois omaan mahdottomuuteensa suppean geenipoolin, terveys- ja luonneongelmien kanssa. Mutta siis, tämänkin uhalla on syytä kehoittaa kasvattamaan rotukoiria enemmän vain, että voitaisiin täyttää bisneksessä oleva aukko, jota Eerolan mukaan hyödyntävät rescuekoiria maahamme tuovat.

En ole niin hyvin perillä rescuekoiriatoiminnasta, että osaisin sen puolesta puhua tai sitä kritisoida. Yritin asiaa selvittää netin kautta ja jotain löysinkin. Asiaan löytyi ainakin HeSyn kannanotto, jossa toki varoitettiin tuontikoirien riskeistä ja kehoitettiin kiinnittämään moniinkin tärkeisiin seikkoihin huomiota. Perimmäinen ajatus hylättyjen koirien ongelman ratkaisemisesta tuomalla niitä ongelmamaista Suomeen on punnitsemisen arvoinen. Tuskin sillä koko ongelmaa ratkaistaan. Ehkä yksittäisen koirayksilön elämä kylläkin.

Muutamia vuosia koirajärjestömaailmassa mukana olleena on muodostumassa kovin vastenmielinen kuva. Kennelliitto tuntuu paisuvan koira- ja rotupaljoudessa sellaiseksi mammutiksi, että se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Maailma, jossa me nyt ja tulevaisuudessa koiriemme kanssa elämme muuttuu vauhdilla. Arvot, joihin Kennelliiton toiminta nojaa joutuvat hyvin lyhyen ajan sisällä kriittisen arvioinnin kohteeksi sekä ulkoapäin, että järjestön sisältä tulevien haasteiden kautta. Jo viime vuosina olemme saaneet lukea viestejä, jotka ovat avauksia tuohon suuntaan. Kennelliiton toimintaa ja sen painopisteitä on ruodittu talouden sanelemin ehdoin. Aatteellisen yhdistyksen ollessa kysymyksessä on aina vaara, että talous alkaa sanelemaan tekemisiä aatteen sijaan.

Eläinsuojeluasiat ovat olleet esillä näkyvästi tuotanto- ja turkiseläinten epäkohtien tullessa julkisuuteen. Veikkaan tämän keskustelun vain syvenevän ja laajenevan tulevaisuudessa. Kennelliiton oma strategiatyö on parasta aikaa meneillään. Sen ympärillä käyty keskustelu on jo tuonut esille näkemyksiä, jossa koiraväen keskuudessakin pohditaan liiton toiminta-ajatusta. On toisaalta ymmärrettävää, kun liiton toiminta-ajatusta ja arvoja pohtii, että kyse on sellaisesta toiminnasta ja monopolista, josta on pidettävä kiinni kynsinhapain. Kennelliitolla ja koirabisneksessä toimivilla on niin paljon pelissä. Ehkäpä tätä taustaa vasten osaa lukea Tapio Eerolan kommentin rescuekoirista oikeassa valossa.

Vastenmielistä ja oksettavaa, mikäli koirajärjestön toimintaa ohjaavat arvot, joilla pönkitetään omaa monopoliasemaa unohtamalla se yksittäinen koiranomistaja ja etenkin koira...

Kovin on hiljaista täällä...

Erilaiset esiintulot eläintenpitoon liittyen ovat tätä päivää. Miksihän tästä on tullut jotenkin ajan ilmiö?

Onko media enemmän valmis ryhtymään epäkohtien kertojaksi? Ovatko eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneet järjestöt aktivoituneet ja osanneet löytää paremmat kanavat asiansa esittämiselle?

Ehkäpä molempiin kysymyksiin voi vastata lyhyesti, että - kyllä. Suurinosa varsinkin nuorista kaupunkilaisista ei todellakaan tiedä, millainen tarina sen leivän päälle laitetun kinkkusiivun taakse kätkeytyy. Kun osa tuosta tarinasta läväytetään auki elävänä kuvana silmien eteen, paljastuu sellainen todellisuus, joka pysäyttää ajattelemaan. Nuoretkeski-ikäiset elävät maassamme sellaisessa yltäkylläisyydessä, että on varaa tehdä valintoja myös elintapojen suhteen. On myös varaa kapinoida aatteen vuoksi. Eläinaktivismille on olemassa hyvinkin tilaus. Tätä tilausta on taitavasti ruokittu videomateriaalilla niin sikatiloilta, kuin nyt myöhemmin turkistarhoilta.

Varmaan monen eläintuotannosta elantonsa saavan mielestä julkinen tuomio on kohtuuton. Ehkä tuomio tulee osin myös syyttä. Ne kenen kohdalla tuomio ei todellakaan ole kohtuuton istuvat sellaisissa pöydissä, jotka ovat varsin kaukana arkipäivän eläintuotannosta. Ne ovat todellista valtaa asiassa käyttävät - siis - lainlaatijat ja tuotannonalasta eniten taloudellisesti hyötyvät.

On aivan turha ministerin tai eviran tai mitä näitä nyt onkaan puolustaa omaa asemaansa kertomalla asioiden olevan keskimäärin hyvin. Jokainen yksittäinen tapaus, mitä videomateriaalissa näkyi on liikaa. Minkä muun hallinnonalan vastuuministeri voi sanoa, että riittää kun asiat ovat keskimäärin hyvin. Vaikkapa liikenteesssä, että riittää kun jokainen ajaa keskimäärin omalla kaistallaan. Tai koulussa riittää, että opettajat voivat pahoinpidellä oppilaansa, jos keskimäärin tilanne on kuitenkin hyvä. Minä ymmärrän niin, että laki eläintensuojelusta tarkoittaa hyvinvointia ihan jokaisen eläimen kohdalla - EI keskimäärin.

Eläintuotannon suurimmat ongelmat kiteytyvät juuri lakiin, joka määrää miten eläimiä on kohdeltava. Se ei todellakaan ole eläinten näkökulmasta mitenkään perusteltavissa. Eläintuotannon näkökulmasta varmaankin voi olla. Määräykset ja sertifikaatit on laadittu siltä pohjalta, että se takaa elinkeinon harjoittamiseen mahdollisuuden. Rakennelmat ja fyysiset olosuhteet eläimille luodaan tuotannon sanelemin ehdoin. Tämä on suurin ristiriita, joka koko tuotannonalaa koettelee. Olipa sitten kyse sioista, kanoista tai turkiseläimistä.

Konkreettisesti voit itse hyvä lukija todeta mistä on kysymys. Otapa kätevästi mittanauha esille ja mittaa lattiallesi tilat, jotka riittävät eläimelle elää sen koko elinaika häkissä, jossa on verkkolattia. Minkillä tuo tila on 0,25 neliömetriä,ketulla 0,8 neliömetriä ja teuraskokoisella sialla 0,65 neliömetriä. Ja siis riittää, että näin on keskimäärin.

Ihan oma lukunsa sitten on, miten moraalisesti tai eettisesti kestävää on pitää eläintä tuossa pienessä tilassa tavoitteena tappaa se kauniin turkkinsa vuoksi heti, kun se turkki on kauneimmillaan.

Linkki >>

Heti alkuun pakko todeta, että oma kirjoitteluni ei todellakaan ole mallikelpoista kieliopin suhteen. Saatan kirjoitella ihan mitä sattuu. Hiuksenhieno ero seuraavaan on kuitenkin, että en tee tätä ammatikseni.

Päivän Keskipohjanmaa-lehti kertoo todella hämmästyttävästä tapahtumasarjasta Tuupovaarassa. Lainaan tähän uutisen alusta pätkän:

Joensuu (STT)

Karhu ja henkilöauto törmäsivät

Karhu ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa Joensuun Tuupovaarassa tiistain vastaisena yönä. Kumpikaan osapuoli ei loukkaantunut onnettomuudessa, ja karhukin pääsi juoksemaan metsään. Poliisin avuksi hälytettiin kolme metsästäjää koiran kanssa varmistamaan, ettei karhu ollut haavoittunut.

Juttu jatkuu vielä, mutta tuossa oli kaikki olennainen huikeasta episodista, jota olisi ollut jännittävää olla todistamassa. Uutinen siis kertoo, että karhun lisäksi henkilöautokaan ei loukkaantunut. Hyvä niin.

Koskapa karhuKIN pääsi juoksemaan metsään kuuluu kysymys kuka tai mikä muu sinne pääsi juoksemaan. Mitä ilmeisimmin se toinen osapuoli, siis henkilöauto, joka ei loukkaantunut. Kuinkahan kauaksi auto mahtoi metsään mennä. Uutinen ei myöskään kerro sen myöhemmistä vaiheista mitään. Karhusta sen sijaan kerrotaan, että se oli ruokaillut muurahaiskeosta ja voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Miksi emme uskoisi STT:n uutista, kuten Uutisvuoto usein ansiokkaasti kysyy. Itsekin autoilijana meinaa vähän huolestuttaa karhun kanssa törmänneen auton käytös. Kaikkeen on syytä näemmä varautua näinä ihmeellisinä aikoina.