Käteeni sattui vanha kirja vuodelta 1930. Kirja on nimeltään Luonnonkansojen yhtieskuntaelämä (kirj. Rafael Karsten). Kirjan lopussa kerrotaan tuonaikaiseen lennokkaaseen tapaan luonnonkansojen oikeussuhteista.

Lait ovat syntyneet tavoista ja tottumuksista, jotka ovat olleet yleisesti hyväksyttyjä. Nuo tavat ja tottumukset ovat liittäneet yhteisön jäsenet tiiviisti toisiinsa. Kansojen (heimojen) jäsenten yhteenkuuluvuus ja lojaalisuus on ollut vahva. Jäsenen rikkomus (loukkaus) yhteisön toista jäsentä kohtaan on ollut samalla rikkomus koko yhteisöä kohtaan.

Barbaarikansojen keskuudessa on ollut käytäntö, jossa rikos tulee sovittaa kostamalla. Kun joku henkilö surmattiin, vaati yhteisö myös surmaajan tappamista. Tämä ei ollut oikeus vaan velvollisuus jopa vaatimus. Erityisen pitkälle vietyjä kyseiset tavat olivat muinaisilla germaaneilla.

Miten minusta tuntuu, että yhä edelleen jossainpäin maailmaa elää sivistyneeksi maaksi itseään kutsuva luonnonkansa. Tuo kansan velvollisuus oli eräänä vuonna syyskuun 11. päivän jälkeen vaatia kostoa. Ja sen se myös teki.