Pääsin eilen seuraamaan läheltä puolustusvoimien lippujuhlaa Kannuksessa. Hyvin ristiriitaisin tuntein tein työpäivääni juhlan keskellä.

Verkkaisin askelein kävelivät juhlapaikalla tummissa puvuissaan jo kovin ikääntyneet sotaveteraanit. Sota on kaamea asia, josta minun sukupolvellani ei ole maassamme mitään käsitystä. On vaikea ymmärtää, että nuo harmaapäiset miehet ovat oikeasti uhmanneet kuolemaa ja nähneet omin silmin sodan kauheuden. Sisimmässäni tunnen suurta kunnioitusta näitä miehiä kohtaan, vaikka sodassa sinänsä ei ole mitään kunnioitettavaa.

Suon mielihyvin sotiemme veteraaneille juhlan lippuineen. Silti jokin särö juhlan tuntuun tulee astellessani Kainuun prikaatin kalustoesittelyn ohi. Tykin vieressä esittelee ylpeän oloisena varusmiesalikersantti suurta uutta kotimaassa valmistettua tykkiä, jolla hän on ryhmineen ampunut 20km:n päähän 150m tarkkuudella. Siis tuolla tykillä on tarkoitus ampua vihollista - ihmistä. Mitä ihmeen juhlimista siinä oikein on?

Toinen asia hiipii myös mieleen. Missähän tuolla tykillä sitten oikein on ammuttu? Entäpä ilmatorjuntaohjuksilla, joiden ampumista oli juuri päättyneellä ilmatorjuntaleirillä seuranneet eversti Aherton mukaan myös ulkomaalaiset vieraat? Vastaus lienee Vattajalla. Kun alikersantti luennoi ilmatorjuntatykin ammuksen painavan 20 kiloa, ei juhla enää yhtään mielekkäältä. Mennellä viikolla näitä 20 kilon ammuksia ammutiin taas mitä kauneimpaan luontoon vuorokaudet ympäriinsä. Mitä ihmeen juhlimista siinä oikein on?