Olemme oppilaiden kanssa perehtyneet liikunnan merkitykseen yhteiskunnalle. Hämmästyttää kuinka paljon tiedämme liikunnan tarpeellisuudesta ja kuinka huonosti tuota tietoamme käytämme. Toistuvasti kuulemme tutkimuksia lasten liian vähäisestä liikkumisesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista.

Löysin tutkimustietoa varusmiesten fyysisen kunnon kehittymisestä. Vuodesta 1979 vuoteen 2005 on tapahtunut todella raju muutos. Juoksutestissä tyydyttävä tai huonokuntoisten osuus oli nuossut 29% peräti 65%. Todellakin kaksi kolmesta on huonokuntoisia!

Palvelusta edeltävänä talvena oli varusmiehistä yli 100 km hiihtänyt vain 6%. Murtomaasukset omisti 32% miehistä ja 60% ei ollut hiihtänyt lainkaan. Luonnossa liikkumisen kannalta tärkeitä taitoja ei enää hallita. Kartan ja kompassin käytössä täysin aloittelijoita oli 70% palvelukseen tulleista.

Varusmiesten keskipaino on noussut. Vuonna 1994 se oli 70,8kg ja kymmenen vuotta myöhemmin 75,2kg. Ylipaino on elintasomme mukanaan tuoma ongelma, joka näkyy yhä nuoremmilla. Se on suoraan yhteydessä fyysisen kunnon romahtamiseen.

Varusmiespalvelus on monelle fyysisesti kova koettelemus. Kunto paraneekin merkittävästi useilla palveluksen aikana. Vaikka liikuntakoulutus onkin tehokasta ja tulokset hyviä, jään kyllä pohtimaan miten tunturilapin metrisessä hangessa voi selvitä tosipaikan tullen tuolla hiihtokokemuksella. Kuinka oudossa maastossa voi kyetä toimimaan hengenvaarassa aloittelijan suunnistustaidolla.

Edellä mainitsemieni totuuksien pohjalta kuulostaa jokseenkin ilkeältä tunnetun päälikön lausahdus armeija marssii vatsallaan. Suomen armeijalla alkaa kohta olla vatsaa, millä marssia.