Evan vastaus edelliseen postaukseeni sai minut avaamaan sanaisen arkkuni.

Mielessäni vilahteli eilen tuon tuosta kuva jokeen upotetusta sudesta. Miten se mahtoi kuolla? Mielessäni hämärtyvässä kuvassa miehet sitovat painoja suden jalkoihin ja heittävät sen jokeen...

Mikä ajaa ihmisen tuollaiseen tekoon?

Toteutuuko tuollainen teko vain hetken mielijohteesta? Tuskin, sillä tapauksessa on melkolailla suunnitelmallisuutta.Takana on kuitenkin pakko olla muutakin kuin kylmää harkintaa. Kun Eva puhui tunteettomuudesta, ymmärän hänen ajatuksensa. Siltikin väitän, että suden tappamiseen ja jokeen upottamiseen liittyy paljon tunnetta. Se tunne on nimeltä VIHA.

Viha sutta kohtaan on syvällä historiassamme, asenteissamme, kulttuurissamme. Susi on pahan vertauskuva. Susi on paha! Suden ainoa vihollinen on ihminen. Ja millainen vihollinen se onkaan... Laji, joka on tappaa tehokkaasti vain tappaakseen. Se raivaa tieltään tappamalla niin oman kuin muidenkin lajien edustajat. Se tappaa vihasta ja rakkaudesta. Ja nimenomaan juuri näistä.

Toivottavasti EY-tuomioistuin ymmärtää antaa Suomelle niin tuntuvan rangaistuksen, että se todella tuntuu. Sellaisen, jonka julkisuusarvo antaa mojovan kolauksen maalle, joka mainostaa itseään kirkkailla vesillä, luonnolla ja erämailla, mutta todellisuudessa vähät niistä välittää.

Tänään aloitan hiljaisen toiminnan suden puolesta, vaikka se tuskin johtaa mihinkään. Lähetän tästä päivästa alkaen aina, kun olen koneella sähköpostilla muistutuksen päättäjille, vaikuttajille jne... Olenpa ainakin TEHNYT jotain, enkä katsonut toimettomana vierestä...