Kuulun niihin, joille lehtimyyjät eivät soittele. En ikinä tilaa mitään ja tekeydyn täysin puhekyvyttömäksi tunteettomaksi idiootiksi, jos joku erehtyy soittamaan. Vuoden alussa tein poikkeuksen.

Miellyttävä naisääni soitti ja esitti asiansa. Tieteen kuvalehti, kaksi numeroa vain 3,90! Tuo ei vielä riittänyt. Lahjaksi saisin elektronisen kompassin. Osu ja uppos. Sen verran olin vielä kuitenkin järjissäni, että kysyin voisinko samantien lakkauttaa tilaukseni näiden kahden numeron jälkeen. Ei kuulemma käy. Lasku pitää ensin maksaa. Ja lahjakin tulee vasta sen jälkeen.

Kaikki sujui kuten pitikin. Lehdet tulivat ja laskukin tuli maksettua. Sitten muistin jopa ilmoittaa tilauksen lopettamisesta. Puuttui vain lahja, kompassi. Mielessäni jo mietin miten se mahtaa toimia, millaiset paristot. Kuinkahan sen neula toimii. Entäpä miten mahtaa olla pimeän kanssa, liekö siinä jopa valot. Mieleni sopukoissa otin suuntia Kotkannevan laajoilla avosoilla. Veljet miten kätevä!

Jo viimein eilen koitti päivä, että postilaatikossa oli pieni paketti. Kompassini! Puolijuoksua kotiin ja vielä takki päällä, pipo päässä keittiön pöydälle avaamaan pakettia. Jännittävää!

Paketista paljastui... SÄÄASEMA! Sellaisen jo omistan. Missä on kompassini? TAHDON KOMPASSINI!!!  Kaiken tämän vaivan näin kompassini takia. No, tämä opetus on ihan oikein minulle, hölmölle, hyväuskoiselle. Ainut hyvä pointti koko jutussa on, että sain oivallisen syyn olla tilaamatta enää ikinä mitään. Seuraava lehtimyyjä saa vuorenvarmasti kuulla, että tuhra uskotella, ette te kuitenkaan sitä kompassia lähtetä, ja sitä paitsi omistan jo kaksi sääasemaa Saa kuulla, vaikka puhuisi sanaakaan kompassista tai sääasemasta.