Pitkien keskustelujen, useamman yhteydenoton jälkeen kasvattajiin olemme tilanteessa, jossa uusi pentu sitten taitaa olla tulossa meille. Pitkään tätä on pohjustettu ja vaihtoehtoja mietitty. Yli vuosi on kulunut siitä, kun rakkaat karvakuonomme poistuivat keskuudestamme. Kymmeniä, jollei satoja kertoja koira-aihe on ollut meillä keskusteltavana. Siinä sivussa olen perinjuurin kypsynyt koko koirabisnekseen. Olo on ollut vähintääkin sekava, kun toisaalta haluaisi pysyä erillään koko pentuasiasta, mutta toisaalta kotona oleva tyhjä paikkaa huutaa edelleen täyttäjää.

Minkäpä ihminen mielelleen voi? Pentua olemme nyt sitten tosissaan ottamassa. Olemme pähkäilleet rotukysymystä. Miettineet mitä kautta pentumme meille tulee. Törmänneet mielipiteisiin ja asenteisiin. Osa on hyvinkin kaukana meistä, osa lähelläkin. Tärkeinpänä on kuitenkin tuntea luottavansa ihmiseen, jonka kanssa pennusta keskustelee. Siinä sivussa pitää yrittää ymmärtää sitä maailmaa, joissa pentujen kanssa puuhaavat elävät.

Se maailma ei olekaan helposti omaksuttavissa. On terveystuloksia, luonnetestejä, näyttelylinjoja, käyttökoiria jne jne. Minähän haluan vain uuden perheenjäsenen, jonka elämästä lupaudun olemaan vastuussa seuraavat kymmenen vuotta. Tästä huolimatta joudun tuohon koirabisneksen mukanaan tuomaan viidakkoon. Luulen ymmärtäväni ehkä vähän keskivertoa enemmän koiramaailmasta. Siltikin olen pyörällä päästäni, enkä ole lainkaan varma osaanko tehdä oikeita päätöksiä. Onkokaan niitä tässä tilanteessa??

Joka tapauksessa menemme viikonloppuna tutustumaan mahdolliseen uuteen perheenjäseneemme. Tuon käyntikerran jälkeen olemme toivottavasti viisaampia. Ken tietää onko meitä kotimatkalla yksi enemmän.

Hullua, mielipuolista. Vuosi sitten itkin silmäni kipeiksi ja sydämeni palasiksi ikävää, joka edellisten karvakuonojen poismeno aiheutti. Nyt olen valmis kokemaan tuon kaiken kerran uudelleen.