Talvi jatkuu yhä vain, eikä kevään hankikeleistä ole tietoakaan. Siltikin suuntasin 25.3. suunnitelman mukaan kohti Kotkannevan erämaata. Arveluni alueelle pääsemisestä näin talviaikaan osuivat oikeaan. Useimmat metsäautotiet olivat tukossa, vain moottorikelkalla kuljettavissa. Ainut mahdollisuus päästä edes lähelle laajaa suoaluetta oli mennä metsästysmajalle Venetjoen tekojärven rantaan, josta matkaa luonnonsuojelualueelle tulee linnuntietä reipas kaksi kilometriä.

Ennusteesta poiketen sää ei ollut paras mahdollinen, pakkasta -6 astetta, tuulen vire ja taivaanrannassa uhkaavia pilviä. Lähdin matkaan klo 9.10 ja suuntasin luonnonsuojelualueen rajaa pitkin kulkevalle metsäautotielle. Jo ensimmäisen suon Venetjärvennevan ylittäminen antoi ymmärtää alueen laajuuden. Paikoitelleen lumikenkä ei kantanut kunnolla lähes metrisessä lumessa. Kulkeminen oli hidasta taapertamista. Täysin avoimet kohdat kantoivat kohtalaisesti. Kuva Venetjärvennevan keskeltä.

Parin kilometrin matka metsäautotielle vei aikaa reilun tunnin. Toki välillä pysähdyin ihmettelemään ympäröivää hiljaisuutta. Vaikka eläinten jälkiä oli paljon, en nähnyt ainuttakaan lintua, saati muuta metsän elävää. Jäniksen jälkiä oli eniten. Myös metsälintujen laskeutumisjälkiä ja ulosteita oli avosuon reunoissa. Olipa käpytikkakin löytänyt kelosta kävylle sopivan kolon.

Kun pääsin metsäautotielle, helpottui kulkeminen oleellisesti moottorikelkan jälkeä pitkin. Vasemmalla alkoi häämöttää Kotkannevan laaja suoalue. Luonnonsuojelualue on niin käsittämättömän laaja, ettei sitä pysty hahmottamaan. Silmänkantamattomiin jatkuva avoin suo on mykistävä näky. Kuinka pieneksi siellä ihminen itsensä tunteekaan. Joutuminen luonnon armoille tällaisessa kelissa näille laajoille erämaille tietäisi nykyihmiselle lähes varmaa kuolemaa. Luonnonvoima on käsinkosketeltavissa. Kello alkoi jo olla sen verran, että oli käännyttävä takaisin. Tässä kuva Kotkannevan luonnonsuojelualueen läntisimmästä nurkasta.

Päätin oikaista suoraa takaisin Venetjärvelle, vaikka houkutus oli suuri palata takaisin samaa kerran kulkemaani jälkeä pitkin. Sopivalla kivellä pidin tauon ja mutustelin eväitäni. Sää huononi koko ajan ja lunta tuiskutti paikoin sakeastikin. Näin laajoilla avoimilla alueilla vaatii suunnistaminen tarkkaavaisuutta. Alkanut tuisku vei paikoin näkyvyyden niin huonoksi, ettei kaukana vastarannalla olleita maastonkohtia kunnolla erottanut. Muutama vilkaisu kompassiin suunnan tarkistamiseksi oli paikallaan.

Pääsin vaivatta takaisin järvelle yksinäisen hiihtäjän jättämää latua seuraten. Vielä oli reilun kilometrin matka takaisin metsästysmajalle. Mukava antoisa retki, vaikka sää ei suosinutkaan. Tajusin näiden erämaiden laajuuden. Kotkannevan luonnonsuojelualueen kiertäminen näissä olosuhteissa veisi useamman päivän. Alueelle menen takuulla toistekin. Maastopyöräretki syksyllä ruskan aikana voisi olla hieno kokemus. Vaan jospa tulisikin vielä kunnon hankikelit...