Tulipa heti kerralla melkoinen annos liikuntaa. Eilen olin tyttöjoukkueen valmentajana joukkueen kanssa Vaasassa pelaamassa. Onhan siinä oma hommansa, mutta siltikin mukavaa. Tuntee voivansa auttaa ja olla opastamassa pelaajia kohti parempaa.

Tänään loppui salibandyn 5-divari ja meidän pappajoukkue jatkaa ensi vuonna sarjaa ylempänä voitettuamme lohkomme hyvällä esityksellä. Koko kropassa tuntuu kipu. Kaksi ottelua tänään vähillä miehillä oli selvästi liikaa. Oikea pakara ja vasemman jalan akilles kertovat suorituskynnyksen ylittyneen reilusti. Olen antanut itselleni jo jokin vuosi sitten ymmärtää tässä iässä kivun olevan tuttu ja turvallinen seuralainen. Kaikki liikunta yhteenlaskettuna olisin kiertänyt maapallomme jo useaan kertaan. Pakkohan tuon on kropassa näkyä ja varsinkin tuntua.

Jostain kuulin erään paljon liikkuvan ikämiehen kertovan vaivoistaan. Kipu aamuisin herätessä kertoo, että on hengissä. Itse alan olla samassa tilanteessa. On turvallista nousta aamulla tietäen, ettei ole kuollut, kun akilles sopivasti ilmoittaa olemassa olostaan.

Pelikausi oli hieno. Kaiketi se koko joukkueellemme on enemmän sosiaalista toimintaa. Hyvien kavereiden kanssa on mukava kokoontua pelailemaan. Paita kastuu "sopivasti" ja yhteiset kokemukset ovat koko homman yksi juju. Tuttu porukka pukuhuoneessa ennen peliä luo jotenkin maagisen tunnelman. Jutut, huumori, hienhaju ja ilmapiiri on omansa, josta saa enemmän kuin vain liikuntasuorituksen. Ensi kautta jo odotellen.