Pieni pakko ajoi kirjoittamaan tänne. Lienee osaksi oman ahdistuksen purkamista. Teen omaa työtäni opiskelijoiden kanssa.

Minulle ei tullut yllätyksenä eilisen päivän tapahtumat. Tuskin tuli kenellekään avoimin silmin nuorison kanssa tässä ajassa töitä tekevälle. Viestit yleisellä tasolla tutkimustenkin valossa saati sitten omassa arjessa nuorten kanssa ovat sellaisia, ettei Jokelan koulussa tapahtunut murhenäytelmä yllätä mitenkään.

Paljon enemmän yllättää se julkinen piittaamattomuus aikamme nuorison pahoinvoinnista. Kuten aina voi nytkin kysyä pitikö tämäkin tapahtua, jotta heräisimme ja silmämme avautuisivat. Vai pitääkö tapahtua vielä jotain kamalampaa ja useammin. Lasten ja nuorten kanssa töitä tekevät ovat väsymiseen ja turhautumiseen asti puhuneet oman asiansa puolesta, mutta turhaan. Erityisesti ennalta ehkäisevän toiminnan resurssien perään on huudettu vailla minkäänlaista vastakaikua.

Aikoinani toimiessani kunnallisen nuorisotoimen nuoriso-ohjaajana kyseisen pienehkön kunnan nuorisotoimella oli työntekijöitä kolme. Tänä päivänä samassa kunnassa on nuorisotoimessa puolikas viranhaltija. Kuntien avustuksen ja nuorisotoimien määrärahat ovat olleet jatkuvan leikkauksen kohteena, koska ne eivät ole lakisääteisiä tehtäviä. Ennalta ehkäisevän työn puuttumisen hinta maksetaan monikertaisesti takaisin mm. psykiatrisen puolen palveuita ostettaessa. Silloin kun näitä palveluja ostetaan on pitänyt sattua ja tapahtua monenlaista huolta ja kärsimystä niin nuorelle itselleen, kuin perheellekin. Ne ketä tämä hoitoonohjausjärjestelmämme ei tavoita ovat ehkä sitten äärimmäisenä Jokelassa tiensä päähän tulleen nuorukaisen kaltaisia.

Me suomalaiset olemme rikkaampia kuin koskaan. Yhteiskuntamme hyvinvointi mitattuna talouden mittareilla on kohentunut jatkuvasti. Tuo hyvinvointi on suuntautunut taloudellisen kilpailukyvyn kohentamiseen. On tullut aika, jolloin kouluissakin opetusta mitataan oppilaskohtaisin kustannuksin. Kuten jo olen useamminkin kirjoittanut täällä blogissakin, kyläkoulut suljetaan, luokkakokoja suurennetaan, tietokoneita hankitaan aapisten tilalle.. Mutta missä, kuka ja kuinka usein oikesti kysyy nuorelta tai lapselta mitä sinulle kuuluu tai miten sinulla menee?

Lähden hyvin hiljaisena syviin aatoksiin vaipuneena käväisemään työpaikallani muiden opettajien ja oppilaitoksemme oppilaiden luona.