Tässä minä nyt sitten olen.

Niinpä niin. Meillä on nyt siis jälleen koira. Vietimme eilen kasvattajan luona lähestulkoon koko päivän. Tuntien mittaisten koirakeskustelujen jälkeen päätimme yhteisestä sopimuksesta, että kyseinen karvapallo lähtee meille. Molemmin puolin jäi ilmeisen miellyttävä ja luottavainen käsitys tapaamisestamme.

Sivusimme kasvattajan kanssa käymissä keskusteluissa arkojakin aiheita. Niitä, joista olen aiemmin kirjoittanut - terveys, pentutehtailu, bisnes. Puhuimme ostajan ja kasvattajan vastuusta, sekä rotujärjestön roolista ja toimenkuvasta. Puhuimme lonkka- ja kyynärkuvista, luonnetesteistä ja näyttelytuloksista. Mietin vielä tänäänkin näitä aiheita. Monissa edellä mainituissa yhteyksissä koira on vain luku tilastoissa tai tulosluettelossa. Se on vain nimi paperissa tai maksukuitissa.

Meillä on kotona siis uusi perheenjäsen virallisesti Safe Keeper's Afrodite - tuttavallisemmin Tiitu. Olemme jo oppineet toisiltamme paljon, vaikka emme ymmärräkään vielä toisiamme. Ihmettelen kuinka täynnä elämää pentu onkaan,  kuinka vilpitön ja rehellinen sen katse onkaan. Hämmästyn kuinka suuri vastuu meillä sen tulevasta elämästä onkaan. Kuinka reipas ja luottavainen se onkaan, vaikka se tempaistiin kerralla pois tutusta ja turvallisesta kodistaan. Käsitän yhtäkkiä miten onnellinen se voikaan olla omistaessaan ihmiset, jotka siitä huolehtivat. Toisin kuin ne tuhannet ja taas tuhannet koirat, joilla ei ole perhettä, ei kotia, joita kohdellaan huonosti.

Tiitu tulee seikkailemaan jollakin tapaa jatkossa omassa blogissaan. Kerromme yhteisestä matkastamme ja kokemuksistamme Suuressa tarhassa. Tyydyn vain toteamaan, että kaikki hyvin tällä hetkellä.