Tuntuupa mukavalta, kun taas jaksaa. Viime syksynä tuskailin huonoa kuntoani, kun ensi kerran pyöräilin vajaa 10 km:n mittaisen työmatkani. Silloin päätin aloittaa fyysisen kunnon kohentamisen. Pitkissä kantimissahan tuo koheneminen on ollut, mutta lopunperin kuitenkin tulosta on tullut.

Kohtuullisesti onnistuneen Jukolanviestin ankkuriosuuden jälkeen on tullut suunnistettua useampiakin kisoja, niin iltarasteja,  kuin aluemestaruuskisojakin. Pikku hiljaa alkaa jaksaa juosta. EI todellakaan vielä koko matkaa kunnolla, mutta kuitenkin. Jalat ovat sen verran sopeutuneet, ettei enää joka reissun jälkeen tarvitse montaa päivää kipeänä ja kankeana köpötellä. Rajoittavana tekijänä on hengästyminen ja jaksaminen, johon syynä on hapenottokyvyn ja peruskestävyyden heikko taso. Ne eivät parane muutoin kuin lisäämällä liikunnan määrää ja tehokkuutta.

Oivallisena kiihokkeena tulevalle talvikaudelle on 'ikämies-porukassamme' virinnyt innostus osallistua ensi kesänä Kuusamossa järjestettäviin veteraanien MM-suunnistuksiin. Olen huomannut, että tavottellinen liikuntaharrastukseni tarvitsee selvän maalin johon tähdätä. Tulevana vuonna se on tuo MM-kisa. Menestys ei tule olemaan tavoite vaan oman fyysisen suorituskyvyn nostaminen, että jaksaa nauttia suunnistamisesta Rukan raskaissa maastoissa.