Seuraan valkoiseen lumeen piirtyvää mustaa viivaa. Se mutkittelee puiden lomassa satunnaisesti täysin mielivaltaisen näköisesti. Se on jälki veden korkeudesta lähimetsässä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nojaan hetkeksi vanhan kuusen runkoon. Ympäröivän metsän hiljaisuudessa, hämärtyvässä illassa katse hakee jonnekin kaukaisuuteen, kunnes palaa mustavalkoiseen todellisuuteen. Seuraan ääneti mustanpuhuvaa vettä, joka hiljalleen lipuu kohti järveä.

Kuivemalle kovalle maalle on piirtynyt pienen pienet jäljet. Vain puolen metrin päässä mustasta viivasta valkoisella lumella on päästäinen tai hiiri kohdannut matkansa pään. Noussut vesikö on sen ajanut pois lumen alta käytävistään. Eloton pieni ruumis on merkkinä yhden elämän loppumisesta.

Mikä tekee omasta elämästäni yhtään arvokkaamman kuin tuon pienen eläimen?  Yhtäkkiä tunnen palavaa halua olla jossain muualla pois tästä kaikesta mielettömyydestä.