Kokkolasta lähtöisin oleva Kari Pekka Lapinoja ottaa voimakkaasti kantaa koulun ja opettajan rooliin yhteiskunnassamme uudessa väitöskirjatutkimuksessaan. Lapinojan näkökulma on nimenomaan opettajan roolin muuttuminen. Tämä on eräs lempiaiheitani. Läheltä se koskettaa myös siksi, että osittain ansaitsen elantoni opettajana.

Olen täysin samaa mieltä Lapinojan päätelmien kanssa, kun hän toteaa koulun ja opettajien olevan koulun ulkopuolelta tulevien voimien vietävinä. Markkinatalous ja yhteiskunnan taloudellisen kasvun vaatimus on vienyt koululaitoksen mukanaan. Koululaitos kasvattaa ihmisiä yhteiskuntaa (ja sen kasvua, kilpailukykyä) varten, EI elämää varten.

Lapinoja toteaa:  – Koulukasvatuksen tavoitteena pidän itseä suurempien kokemuksien ja aitojen totuuksien löytämistä – aitona ihmisenä olemista. Opettajan autonomian saavuttamiseen ei riitä pelkästään vapautuminen vierasmääräytyneisyydestä, kuten markkinatalouden ylivallasta. Aitoon autonomiaan kuuluu myös sitoutuminen kasvatuksellisiin arvoihin.

Väheksymättä yhtään matemaattisten aineiden tai kielten opintojen tärkeyttä nyky-yhteiskunnassamme selviytymisessä on niiden osuus opetuksen viikkotunneista liian iso. Tilaa olisi jätettävä enemmän musiikille, liikunnalle, piirtämiselle, yleensäkin kädentaidoille. Näiden aineiden määrä on kuitenkin koko ajan vähenemässä. Tuolla oikealla omissa jutuissa Ajatuksia linkin alla on muutama oivallinen ajatus koulusta. Kurkkaapa sinne.

Koululaitoksemme tuottaa osaavia nuoria, kuten useammat kansainväliset tutkimuksen ovat osoittaneet. Kysyisinkin ihan vaan mielenkiinnosta, että millähän mittareilla nuo tulokset on saatu? Mitä tuon osaamis-sanan takaa paljastuu? Miten on elämänarvojen ja elämisen laita, kun pitkän osan elämästä vienyt vain ammattiin tähtäävä opiskelu johtaa työttömyyteen? Kertooko juuri tuosta jotain mm. prekariaatti-liikkeen tapaiset ilmiöt?