Pitkästä aikaa kävin harrastamassa ruumiinkulttuuria. Kalajoella järjestettiin suunnistuksen Keskipohjanmaa-viesti. Olen potenut tuota "ikääntyvän urheilijan" tyypillistä akillesjännevamma lähes koko talven ja tavoitteellinen liikunta on siten jäänyt vähälle. Eilen kävin testaamassa kuinka akilles reagoi metsässä juoksemiseen. Ei ainakaan vielä tunnu pahalta.

Suunnistus sujui itsellenikin yllätyseksi varsin mallikkaasti. Juoksemisen kanssa on sitten ihan toisin. Hengitys ei toimi ja vauhtia on pidettävä maltillisesti, että jaksaa varmasti maaliin. Tuosta kaikesta huolimatta nautin suunnattomasti, vaikka kylmähkö ilma ja vesisade meinasi latistaa tunnelmaa. Ei sitä suorituksen aikana juurikaan huomaa. Ajatus on niin kiinni kartan ja maaston lukemisessa, että vesisade on toissijainen seikka.

Vaikka kyseessä oli kilpailu, ei se ollut tärkeintä. B-sarjassa viimeisten joukkoon sijoittumisesta huolimatta maalissa oli iloinen tunnelma. Oma kilpailuviettinikin on menneistä vuosista kovasti laskemaanpäin. Oman suorituksen tekeminen, hyvä reitinvalinta, rastin löytäminen on se palkitseva juttu. Kauanko suorituksessa meni ja miten pärjäsimme muihin verrattuna ei tunnu enää niin olennaiselta. Toki parempi fyysinen kunto tekisi matkanteosta helpompaa ja joutuisampaa.

Hymyssä suin pohdimme joukkeen kanssa suorituksen jälkeen, että jotain on päässyt tapahtumaan. Nyt sijoituimme sijalle 18. Ei siitä ole montaa vuotta, kun samalla joukkueella voitimme kyseisen viesti pariinkin otteeseen.