Meiltä lienee Vattajan leirialueelle matkaa linnuntietä n.25 km.

Kaunis, aurinkoinen, mutta hivenen viileä aamu. Istuskelin hetken pihalla tutkien lintujen kevättouhuja. Talitiainen on pesänrakennuspuuhissa, peipot ja rastaat pitävät konserttiaan. Jostain kaukaa kuuluu palokärjen pärinä. Näinkin sen lentävän oudolla tavallaan pihan yli. Silkkiuikku sulkeltelee järvellä, josta kantautuu myös lokkien äänet. Onpa rauhallinen sunnuntai-aamu kunnes...

PUM!  TATATA ja PUM!

Kuin ukkonen jyrähtäisi kesken kaiken. Kumean jyrhdyksen tunnistaa heti. Vattajalla ammutaan. Kello on vähän yli kahdeksan sunnuntai-aamuna. Se siitä rauhasta.

Miten voi olla, että tätä on pakko vain joidenkin kestää?

Kun nyt kirjoittelen tätä sisällä, kuuluvat tykin kumeat jyrähdykset selvästi. Jos laittaa käden ikkunaruutua vasten tuntee paineaallon ihan selvästi, vaikka laittaisi kuuulosuojaimet estämään äänen. Melu, jota lähempänä asuvat ihmiset joutuvat kokemaan on takuulla sietämätön. Ja me asumme demokraattisessa valtiossa, jossa ihmisoikeudella luulisi olevan arvoa. Kuinkahan kauan Helsingin hienostokaupunginosassa voisi tällaista meteliä pitää jonkun siihen puuttumatta? Meidän on vain totuttava...