Viikonloppuna on odotettavissa melkoinen puristus. Kyseessä on suunnistuksen maailman hienoin yksittäinen tapahtuma Jukolanviesti. Jukola on paisunut aikojen saatossa massiiviseksi jättitapahtumaksi. Tästä huolimatta se on kyennyt säilyttämään jotain aluperäisestä ideastaan. Tuo idea on suunnistaminen, etsiminen ja löytäminen.

Ainutlaatuisen Jukolasta tekee se, että se kokoaa kaikentasoiset lajista kiinnostuneet samaan kilpailuun. Tosin kilpailusta voidaan puhua vain murto-osan kohdalla osallistujista. Suurin joukko metsäänlähtijöistä on harrastelijoita, jotka mittaavat ensisijaisesti omia rajojaan. Rajojen kokeiluun Jukola tarjoaa maailman parhaat puitteet. Maastot, radat, kartat ja järjestelyt yleensä ovat huippuluokkaa. Kelpaa siellä tavallisen tallaajan rasteja hakea.

Oma Jukola-historiani alkoi vuonna 1987 Hollolassa. Olin tuolloin mukana turistina katsomassa ja ottamassa tuntumaa suunnistukseen. Useana vuonna olin kuunnellut radiosta läpi kesäyön Antero Viherkentän ja Hilla Blombergin supatusta. Hollolassa pääsin/jouduin metsään. Siihen tarjoutui tilaisuus, kun Kannuksen Uran kolmosjoukkue oli paria suunnistajaa vajaa. Ankkuriosuus oli 16,4 kilometriä pitkä ja aikaa taisi mennä lähes neljä tuntia. Tuo ensimmäinen huumaava kokemus jätti pysyvän jäljen. Sen jälkeen tuli keskeytymätön sarja aina vuoteen 2003 saakka.

Tulevana viikonloppuna olen taas Jukolan kylässä tekemässä eräänlaista come backia. Juoksen Kannuksen Uran joukkueessa ankkuriosuuden. Mikäli kaikki sujuu joukkueelta hyvin arvioin pääseväni metsään sunnuntaina aamulla. Tuolloin voittajajoukkue on ollut jo maalissa tunnin, pari. Valmistautuminen fyysisesti raskaaseen koitokseen on ollut puuttellista. Akillesjännevaiva, rakennustyöt ja laiskuus ovat pitäneet poissa lenkiltä. Kartan kanssa olen käynyt metsässä kolme kertaa tänä keväänä, joten 14,3 km pitkä akkuriosuus on todellinen haaste. Hyvin onnistuessani toivon pääseväni alle kolmen tunnin.

Jukolassa on oma tunnelmansa, eikä sitä voi kuvailla kokemattomalle. Jokainen kymmentuhatpäisestä osallistujasta kokee sen omalla tavallaan. Hilla Blomberg koki sen omallaan Luosto-Jukolassa selostaessaan suonlaidassa radiorastilla hyttysten seasta: "täällä minä istun housut märkänä ja miehiä ei näy missään."

Jukolaa voi seurata mm. Salo-Jukolan kotisivuilta.