Eilen siis ukkosti - satoi, salamoi ja jyrisi.

Sattui niin sopivasti, että Kaustisen festivaalisuunnistukset oli myös eilen illalla. Tietenkin yksi ukkospuuska sattui kohdalle myös kesken kisan. No, itseasiassa eipä se juurikaan suunnistamista haitannut. Vähän teki kallioista liukkaat, joten pieni varovaisuus oli paikallaan.

Kaustiselle on luonto muovannut näille lakeuksille varsin epätyypillisen hienon kallioalueen. Se näkyy jopa auton ikkunasta Kokkola-Jyväskylätielle Perhonjoen itäpuolella. En ole niin asiantuntija, että osaisin nimetä paikannimiä tarkkaan. Pööskallion kyllä muistan, sillä sen rinteillä on tullut rasteja etsittyä muutamia kertoja. Melko haasteellista maasto on ollut joka kerta. Niin oli eilenkin.

Pääosan eilisessä kisassa varasti kyllä olosuhteet, siis ukkonen. Radan loppupuolella kuljettiin meidän mittapuun mukaan korkeahkoa ja rikkonaista kalliojonoa pitkin. Sen päältä avautui upea maisema jokilaaksoon. Juuri tuolloin näytti luonto voimiaan räsäyttämällä muutaman kerran kirkkaan salamaniskun tummanpuhuvaan iltaan. Vettä satoi kaatamalla ja avonaisella kalliolla tuntui ukkosen jyly vatsanpohjassa asti. Vaikka salamoinnin ja ukkosen voiman tuntee kyllä kotioloissakin, oli eilinen kokemus siihen verrattuna ihan eri kategoriassa. Tuollaisten hetkien tunnelma syöpyy syvälle mieleen. Kerrassaan upeaa.

Ai niin, miten kisassa kävi. Se nyt on aikalailla toissijainen juttu. Paria rastia tuli avokalliolla haettua reilustikin ja sitten pisimmällä rastivälillä suunnistin huolimattomasti vailla selkeää reitinvalintaa. Ajauduin turhaan huonokulkuiseen runsaasti hakkuujätettä sisältävään tiheikköön...  ja siellähän aika kuluu nopeaan. Kaiken päälle akillesjänteeni eivät edelleenkään ole kovin hyvässä kunnossa.