Viime viikolla osui kohdalle parikin hienoa luontoelämystä. Pihatöitä tehdessämme ilmestyi hirviemo vasan kanssa pihalle. Ne rytistelivät järvenrantaa kohti pihaamme, mutta minut nähtyään käänsivät nopeasti kurssiaan ja juoksivat hiekkatien ylitse metsään. Kovin pieni oli vielä vasa, mutta vikkelästi se liikkui emonsa perässä.

Toinen hieno hetki oli keskiviikkona illansuussa. Järveltä kantautuu jatkuvasti lokkien kirkunaa, kun niillä on pesä pienessä saaressa. Ne ovat vallanneet sen omakseen eikä lähelle ole asiaa veneellä. Niskaansa saa heti valkoisen "pommilastin". Illalla lokkien äänet olivat kuitenkin  normaalista poikkeavat. Katse taivaalle paljasti mistä oli kyse. Merikotka teki laajoja kaarroksia sinisellä taivaalla ja lokit hyökkäilivät sitä kohden. Äkkiä ehdin kiikarin hakea ja tutkin haltioituneena uljasta näkyä. Lokit näyttivät pieniltä kotkan rinnalla. Mustat siivenaluset ja vaalempi pää lienevät tunnistusmerkit merikotkalle. Todella harvoin niitä näkee. Nytkin tuuli kuljetti kotkaa nopeasti korkeammalle kohti merta, kunnes se katosi puiden latvojen taakse.

Muuten maakotkan pesällä on ollut kovin hiljaista. Vaikka kuvat pesältä päivittyvät useita kertoja päivässä ei Aino tai Väinö ole sattunut kuvaan yli vuorokauteen. Viimeisin kuva, jossa jompi kumpi vanhemmista on kuvassa, on 10.6. klo 14:19. Tuon jälkeen on useita kuvia vain poikasista. Poikaset ovat kasvaneet ja levittelevät komeita siivenalkujaan. Toivottavasti kaikki on edelleen hyvin, vaikka kuvia vanhemmista ei olekaan.