Pöydälläni on Keski-Pohjamaan Sotaveteraanin Joulu 2006. Olen ostanut tuon joululehden ties kuinka kauan joka joulu. Rauhoittuessani pian joulun viettoon antaa lehden tarinat toisenlaisista jouluista kovastikin ajattelemisen aihetta. Olen arvostellut kovin sanoin puolustusvoimiemme toimintaa Vattajalla. Joululehteä lueskellessa tulee väistämättä mieleen isänmaamme puolustamisen tarve. Näiden kahden asian välillä voi helposti kuvitella olevan ristiriita, mutta myös yhteys.

Olen huomannut yhä edelleen maamme puolustusvoimat ja yleensäkin turvallisuuspolitiikan nauttivan suurta kunnioitusta kansalaisten keskuudessa. Meillä on muistissa isiemme teot heidän puolustaessa sodissamme tätä maata. Lähihistoriamme on osin kytketty itäisen naapurin vaiheisiin. Meille on iskostunut/iskostettu puolustamisen tarve ja kunnioitus tuota tehtävää kohtaan. Varsin voimakkaasti tuon tunteen olen itse kokenut seistessäni reserviläisenä kunniavartiossa sankarinhaudalla, niin Kokkolassa kuin opisekeluaikana Suolahdessakin.

Kaikesta tuosta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä syystä en voi millään hyväksyä sitä, että kotikulmillani arvossa pidetty puolustuslaitoksemme toimii vastuuttomasti. Mikään kunniavelka ei oikeuta aiheuttamaan vahinkoa maalle tai sen kansalaisille. Jos nykyisiä tekoja Vattajalla puolustellaan sillä, että meidän on jatkettava sitä samaa työtä, mitä isoisämme ja isämme tekivät sodissamme, ollaan väärällä tiellä. Yhtä väärässä ollaan, jos minun kannaottoni Vattajan luonnon puolesta tulkitaan isänmaan vastaisuudeksi.